keskiviikko 19. marraskuuta 2014

"Kuva jossa elän" - blogi jää tauolle.

Hei tukijamme ja työmme seuraajat Suomessa!


Tämä blogi jää määrittelemättömän pitkälle tauolle. Tauon syy on se, että me kerromme työstämme nykyään niin monissa kanavissa, että tälle blogille ei enää riitä aikaa eikä energiaa.

Tämän blogin taustalla on häämöttänyt Thaimaan kanssalliseläin, norsu.
Nyt tämä norsu jää vilvoittelemaan joelle :)



  • Teron ja Katariinan tukiryhmässä voit seurata työtämme ja lähettää meille terveisiä. Ryhmässä saat myös tietoa erilaisista lähetystyön tapahtumista. Ryhmään pitää liittyä, mutta liittyminen ei velvoita sinua mihinkään. Tukiryhmän löydät tästä osoitteesta: https://www.facebook.com/groups/532326336795822/


  • Me kirjoitamme usein juttuja Me Kongilaiset sivuille facebook - ja twitterpalveluissa."Me Kongilaiset" on Thaimaassa, Kambodzhassa, Laosissa ja Vietnamissa työskentelevien Suomen Lähetysseuran työntekijöiden sivusto. Näillä sivuilla kerromme työstämme ja elämästämme täällä Kaakkois-Aasiassa. Sivuja seuraamalla pääset kiinni paikallisten ihmisten elämään, ajankohtaisiin uutisiin, kuviin, videoihin. Sivuja seuraamalla saat hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä lähetystyö on nykyään ja millaista elämä on Mekong-joen alueella. Sivut toimivat myös toiseen suuntaan. Kirjoita kuulumisesi tai kysymyksesi Me Kongilaisille ja me vastaamme Sinulle!

Me Kongilaiset löydät seuraavista osoitteista:MeOlemme perustaneet facebook
-
sivuston joeksi, joka virtaa kahteen suuntaan.
Haluamme kertoa omasta ja kumppaneidemme työstä sekä tehdä näkyväksi
tavallisten ihmisten elämää Myanmarin, Thaimaan, Vietnamin, Laosin, ja
Kambodzhan alueille. perustaneet facebook
-
sivuston

joeksi, jok

a virtaa kahteen suuntaan.
Haluamme kertoa omasta ja kumppaneidemme työstä sekä tehdä näkyväksi
tavallistenn emää Myanmarin, Thaimaan, Vietnamin, Laosin, ja
Kambodzhan alueille.
https://www.facebook.com/mekongilaiset

https://twitter.com/MeKongilaiset

http://instagram.com/mekongilaiset

Kaikki Me Kongilaisten videot löydät osoitteesta:

https://vimeo.com/mekongilaiset/videos


Tästä logosta tunnistat meidät eri palveluissa!


























Kiitos, että olette seuraneet alkutaivaltamme Thaimaassa tämän blogin kautta. Kiitoksien myötä, tämä blogi poistuu käytöstä toistaiseksi. 
"Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” - Mark. 16:15 

T: Tero & Katariina

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Pitkän kevään päätös.

Kun katsoo kalenteria huomaa, että juhannus kolkuttelee ovella, mutta kotikaupungissamme ei Suomen keskikesän tunnelmaa juuri löydä. Thaimaassa on itse asiassa alkanut sadekausi ja ilma on viilentynyt sopivasti. Joka päivä sataa ainakin vähän, mutta sadekuurot ovat toistaiseksi vielä olleet lyhyitä ja virkistäviä. 


Bangkokissa on nyt sadekausi. Etualalla Chao Praya joki, joka tunnetaan
myös kuningasten jokena. Joesta haarautuu lukemattomia "klongeja" itse
kaupunkiin. Yhtä niistä me olemme käyttäneet usein koulumatkoihin.

Viimeisestä blogikirjoituksesta on heilahtanut useampi kuukausi ja sille on syynsä. Meidän kevät on ollut täynnä töitä ja matkoja. Nyt on pieni suvantohetki ja heinäkuussa katse onkin jo Suomen matkassa.

Vuoden alussa Tero valittiin Mekong-alueen tiedotusvastaavaksi. Ensimmäinen iso urakka oli yhdessä mekongilaisten kollegojen kanssa kehittää Lähetysseuran sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa viestintää. Lopputuloksena avasimme Mekongilaiset sivut niin facebookiin, Twitteriin kuin Vimeo videopalveluun.




Klikkaa tästä linkki meidän esittelyvideoon!


Facebookista löydät meidät osoitteesta:


Twitterin osoite taas on:



Mekongilaisten tarkoituksena on näiden sosiaalisen median palveluiden kautta kertoa Lähetysseuran ja kumppaneidemme työstä tällä alueelle ja olla yhteydessä työmme tukijoihin. Sosiaalinen media mahdollistaa myös kaikille tämän alueen kulttuurista, kristillisestä kirkosta ja elämästä kiinnostuneille helpon ja kätevän tavan nähdä ja kuulla, minkälaista elämä Thaimaassa, Kambodzhassa, Laosissa ja Vietnamissa oikein on.

Tiedotustyö ja Lähetysseuran yhteistyökumppaneihin tutustuminen ovat kuljettaneet meitä kevään aikana niin Kambodzhaan kuin Vietnamiin. 



Vietnamissa sijaitseva Hanoi on tunnelmaltaan ainutlaatuinen paikka. Ranskalainen siirtomaa-arkkitehtuuri trooppisessa ilmastossa ja aasialaisen elämäntavan ympäröimänä on... aika mykistävä elämys.


Kaiken tämän keskellä kielikoulun loppusuoraa on rustistettu erilaisilla kursseilla, mutta pääpaino on ollut uskonnollisen, "korkean kielen" opiskelussa.

Thaimaan kielessä on erilaisia tasoja ja tämä uskonnollinen kieli, jota käytetään myös kuningasperheestä, on sitä ylintä kirjakieltä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun puhutaan Jumalasta, häntä ei tosiaan sinutella! Ja kun Jumala tekee jotain, kaikelle on oma korkeakielen ilmaisunsa. Esimerkiksi, kun arkikielessä annetaan jotain, sanotaan "hai", kun Jumala antaa jotain, sanotaan "prathaan". Voi siis sanoa, että olemme joutuneet opiskelemaan kaksi kieltä yhden sijasta.

Thai-englanti Raamattu on ollut keväällä yksi tärkeimmistä opiskelukirjoistamme.

Kesäkuussa koitti sitten päivä, johon olemme valmistautuneet saapumisestamme lähtien. Opetustyöt Thaimaan kirkon koulutuskeskuksessa (Luther seminaarilla) alkoivat "jumalanpalveluselämän perusteet" kurssilla. Opiskelijoita kurssilla on kahdeksan. He tulevat eri puolilta Thaimaata ja ovat eri ikäisiä, mutta yhteinen nimittäjä lienee "chaidii" eli hyväsydämisyys. Uudet "azaanit" (lue opettajat) saavat aika paljon kielitaidossa vielä anteeksi. Välillä opetellaan vähän englantia ja sitten vaihdetaan taas jumalanpalveluselämän historiaan. On mieletön tunne, kun tulee vaikeissa ja abstrakteissa asoissa ymmärretyksi ja ymmärtää toista. Tekisi mieli pompata tasajalkaa ilmaan ja huutaa "JES!!"



Azaan Katariina ja opiskelijat: James, Phree, Bass, Tyng, Oo, Zolo, New ja Sai.
Opiskelijoiden nimet ovat lempinimiä, joita käytetään Thaimaassa hyvin paljon.
Kurssin lisäksi vastaamme aina keskiviikkoisin pidettävästä viikkojumalanpalveluksesta, jonka toimittavat pääosin vanhemmat opiskelijat. On ollut vaikuttavaa seurata sitä, miten huolellisesti ja täydestä sydämestään opiskelijat tekevät omat vastuutehtävänsä. Suurimmalla osalla heistä ei olisi mitään mahdollisuutta opiskeluun kirkon koulutuskeskuksessa tai missään muussa oppilaitoksessa, jos Lähetysseura ja sen työn tukijat Suomessa eivät mahdollistaisi sitä. Opiskelijoiden osoittama kiitollisuus siitä, minkälaisen mahdollisuuden he ovat saaneet, näkyy heidän olemuksessaan kaikin tavoin.


Ristikulkue poistuu kirkosta. Viikkojumalanpalveluksen aiheena oli helluntai. Nämä opiskelijat
tulevat olemaan tärkeässä tehtävässä omassa maassaan, kun evankeliumia julistetaan sanoin ja teoin,
kaikilla kielillä ja kaikkien kansojen parissa.

Kun katsoo viimeistä puoltatoista vuotta, jonka olemme Thaimaassa viettäneet, saa tuntea ennen kaikkea kiitollisuutta. Paljon on tehty töitä, olemme oppineet valtavasti ja lopulta voi sanoa, että olemme kotiutuneet tähän kaupunkiin. Tuntematon trooppinen metropoli on nyt koti-Bangkok ja kirkko, jonne saavuimme outoina ja kielitaidottomina farangeina, on nyt koti-kirkkomme.



Kotikaupunkimme on kauneimmillaan auringon laskiessa. 



maanantai 17. maaliskuuta 2014

Lähetystyön tuoksusta paastoon


On paahtavan kuuma. Hiekkatiellä tuuli nostattaa pölyn kasvoille. Pujottelemme tuk-tukien ja mopojen katkemattomassa virrassa. Vaikuttaa siltä, että jokaisella kuskilla on aina etuajo-oikeus, sillä liikenne etenee ilman pysähdyksiä, jokainen raivaa oman tilansa ja kaaoksessa tuntuu sittenkin olevan jonkinlainen järjestys. Bangkokin jälkeen Phnom Penh tuntuu maaseudulta. Kaikki on kotoista ja konstailematonta. Vähän kulunutta, rähjäistä ja jotenkin sinne päin.


Pieniä katuja kulkiessa tuntuu astuvansa keskelle ihmisten arkista elämää.Täällä elämä tulee sanan mukaisesti iholle, rönsyilee vastaan kaikkine väreineen. Kodeista tulee päiväsaikaan pieniä putiikkeja: partureita, räätäleitä, ompelimoja, pajoja ja verstaita. Ompelukoneet kannetaan ulos ja pöytiä ja kojuja kyhätään kadulle. Kaikkialla tehdään ruokaa ja myydään sitä. Lämpimään ilmaan sekoittuu käryävän grillin ja palaneen hiilen tuoksu. 



Kambodza on yksi Thaimaan naapurimaista. Se on köyhä valtio, jonka väestö saa pääosin elantonsa maataloudesta. Suurin osa (95%) maan asukkaista on theravada-buddhalaisia khmerejä, jotka puvuvat khmerin kieltä. 





Phnom Penhin katuja kulkiessa tuntuu vaikealta ajatella, että täällä kohtaamieni ihmisten lähihistoria on synkkääkin synkempi: Pol Potin hirmuvallasta ja pitkästä sisällissodasta on kulunut vain muutama vuosikymmen. 



"The Tuol Sleng Genocide Museum" on entinen koulu, joka Pol Potin hallintakauden aikana muutettiin vankilaksi.
Kaiken yksilöllisyyden ja vapauden tukahduttanut Angkar-järjestelmä valvoi kambodžalaisia, joiden tuli tehdä samaa työtä, syödä samaa ruokaa ja käyttää samoja vaatteita. 

Kambodza palasi vuoteen nolla: yksityisomaisuus kiellettiin, perinteet, uskonto, teatteri, musiikki, sanomalehdet jne. lakkautettiin ja kirjastot, sairaalat, koulut ja muut julkiset rakennukset hylättiin. Kaupungit sujettiin, ja puolet väestösät joutui jättämään kotinsa. 
Kambodzan kansanmurha oli yksi vuosisadan pahimmista inhimillisistä katastrofeista: 
erään arvion mukaan surmansa sai yli viidesosa maan väestöstä. 

Tapasimme David Simonin Phnom Penhin Tumnobtekin kirkossa. Myös David ja hänen perheensä joutuivat sisällissodan aikana jättämään kotinsa. ”Kaikki uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä, mutta kukaan ei voinut kieltää minua rukoilemista.” Tänä päivänä David opettaa Phnom  Penhissä khmerin kieltä ja on yksi seurakuntansa peruspilareista - tuleva pappi.
Lähes 30 vuotta kestäneen sisällissodan seuraukset näkyvät  yhteiskunnassa. Hyvin konkreettisella tavalla ne näkyvät esimerkiksi ikärakenteessa - yli puolet kansasta on alle 21-vuotiaita. 

Mutta selviytymistahtoa ja uskoa tulevaisuuteen löytyy. Suomen Lähetysseura tukee Cambozhassa järjestöjä, jotka puolustavat erityisesti lasten ja nuorten ihmisoikeuksia ja antavat valmiuksia hyvään ja turvalliseen aikuisuuteen.

www.first-step-cambodia.org

http://www.mluprussey.org.kh/about-us.html




Kaiken näkemämme ja kokemamme jälkeen tuntui hyvältä istahtaa kirkon penkkiin tuhkakeskiviikkona ….. Kirjavan ja hyvin kansainvälisen seurakunnan keskellä olo oli kotoisa. Ja kaikki tuntui turvallisen tutulta. ”Jumala, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin.”


Kotimatkalla Tuk-tukin kyydissä haistelin lähetystyön tuoksuja, katumuksen merkki otsassani. Katumuksen merkki - ja pelastuksen.







































maanantai 2. joulukuuta 2013

Ehkä kaikki menee hyvin?

  
Etualalla evankelista Wisaran,
 taaempana mies,
joka haluaa olla kristitty.
Vakavan oloinen mies katsoo minua ja odottaa. Papin kai pitäisi tässä kohtaa kysyä tai sanoa jotain.

Auringonvalo siivilöityy bambukirkon raoista kasvoilleni. Viereisessä pöydässä istuu työtovereita, thaimaalaisia ja yksi suomalainen. Pienelle vaatimattomalle pöydälle on katettu hedelmiä ja keksejä. Kirkon virkaa toimittavan bambumajan lattia on savinen ja allamme notkuvat muovituolit. 

Ympärillä koko Baan Rai Pattanan kylän elämä, äänet ja tuoksut. Lapset raahaavat seinän toisella puolella nukkuvaa koiraa jaloista ja nauravat. Koira ei ole moksiskaan. Taitaa olla tottunut tähän leikkiin.


Etsin oikeita thai-kielen sanoja mielestäni - ja oikeita sanoja ylipäätään. Omalla äidinkielelläänkin papin tulee olla jotenkin "herkillä" tällaisessa tilanteessa. Kyseessä on iso päätös. Haluaisin tutustua mieheen, mutta en kuitenkaan kuulustella. Haluaisin yrittää vastata hänen kysymyksiinsä, mutta en saarnata. 

"Kuulin evankelista Wisaranilta, että haluaisit ottaa vastaan kasteen?"

Vakava mies nyökkää. Wisaran on kertonut, että mies on harkinnut kasteelle tulemista useamman kuukauden. He ovat käyneet yhdessä monia keskusteluja. Nyt päätös on kuitenkin selvästi tehty.

"Haluaisin kuulla, miksi haluat tulla kastetuksi?"

Mies puhuu lyhyesti ja saan selvää sen verran, että jostain syystä päätös on syntynyt juuri nyt, itse asiassa edellisenä yönä,  ja se tuntuu hyvältä. Mies hymyilee ja samoin tekee evankelista Wisaran vieressäni.

Päätökseen saattaa olla vaikuttanut se, että viikonlopun aikana kylässä on järjestetään opetuslapseus-koulu, joka muistuttaa aika tavalla kotoista rippikoulua. Koulutusta on tullut vetämään teologian tohtori Lilja Kinnunen-Riipinen, lähetystyön konkari ja monille paikalla olijoille jo tuttu henkilö. Lilja on on myös Bangkokissa toimivan luterilaisen seminaarin johtaja.
Lauantain koulutukseen tuli kymmenien
 kilometrien päästä ihmisiä, jotka halusivat oppia
kristinuskon perusasioita. Tiet alueella ovat usein
huonokuntoisia ja hankalia,
joten paikalle tosiaan on haluttava.
Evankelista Wisaran, toivottavasti pian pastori Wisaran,
tekee Pohjois-Thaimaassa korvaamatonta työtä.
Suurin osa ihmisistä on paikalla juuri hänen ansiostaan.


Minä sain koulutuksen aikana toimia mallina - keskustelimme siitä, mitä valkoinen väri
viestittää jumalanpalveluksessa. Wisaran tulkkasi opetusta akha-kielelle.


Kerron lyhyesti miehelle kasteen merkityksestä. Rajallinen kielitaito panee papinkin sanomaan asiat tiivisti ja konkreettisesti.

"Kaste on lahja, jota ei tarvitse ansaita. Sitä ei tarvitse koskaan uusia, vaikka kuka tahansa sanoisi niin. Siinä Jumala lupaa kulkea vieressäsi läpi elämän ja kuoleman".

Käymme läpi miehen kanssa messun kulkua ja kerron hänelle, että kasteen jälkeen hän saa myös kastekynttilän, jonka hän voi sytyttää esimerkiksi aina silloin, kun Jumalaan uskominen tuntuu vaikealta. Silloin hän muistaa kastepäivänsä ja sanat, jotka hänelle lausutaan.

Mies kuuntelee tarkasti ja nyökkää. Arvelen, että hän pitää kastekynttilään liittyvästä ajatuksesta. Elämä täällä Pohjois-Thaimaan syrjäseuduilla ei ole helppoa, ja siksi rukouskynttilälle voi hyvinkin tulla käyttöä. Ehkä myös silloin, kun joka paikassa riehuvat henget koettelevat uskoa. Vaikka suurimmalle osalle meistä suomalaisista henget eivät ole todellisuutta, monille thaimaalaisille ne ovat sitä hyvin suuressa määrin.

Mies odottaa vielä hiljaisena vastapäätä, josko papilla olisi vielä jotain kerrottavaa.

Kakistan kurkkuani ja kysyn olisiko hänellä jotain kysyttävää minulta?

Mies pudistaa päätään. Ojennan käteni ja sanon olevani hyvin iloinen siitä, että seuraavan päivän messusta tulee merkittävä juhla myös hänelle. Mies puristaa kättäni, hymyilee ja lähtee takaisin ystäviensä luokse.

Heti miehen lähdettyä mietin, että menikö tämä ihan niin kuin pitää. Lilja ja Katariina toteavat, että se oli sitten pastorin ensimmäinen thai-kielinen toimituskeskustelu. Niinpä taisi tosiaan olla.
    
MInä yritän lausua sanoja oikein ja mietin, että miten
näitä keskusteluja käytiin Suomessa. Kaikki tuntuu erilai-
selta, mutta lopulta ydinkysymys on sama. Miksi haluan
olla kristitty? Miksi haluan ottaa vastaan kasteen?
Pian miehen jälkeen Wisaran ilmoittaa minulle, että kastettavaksi haluaisi tulla vielä eräs nainen ja kaksi lasta. Vaikka uutiset ovat tietysti iloisia, paineita alkaa kerääntyä  niskaani. Jo pelkän ehtoollismessun toimittaminen thai-kielellä ja aivan uudessa tilanteessa jännittää, mutta nyt messun luonne on muuttunut täysin. Meillä on neljä kastetta! Haasteena lienee se, että Suomessa vastaavanlaiset tilanteet suunniteltiin huolellisesti pienintä yksityiskohtaa myöten. Ruotsin- tai englanninkieliset tilaisuudet sitäkin tarkemmin. 


Nyt kuitenkin messun kielenä thai ja akha. Ja tapa tehdä asioita täysin toinen. Ja oman työnsä suomalainen haluaa tehdä mahdollisimman hyvin ja huolellisesti.

Nappaan hedelmiä ja jään odottelemaan muita kasteelle haluavia pieneen juttuhetkeen. 


Kun olen käynyt kaikkien kanssa kastekeskustelut nousen ja menen hakemaan vettä, jota minulle tarjoillaan varjoisassa nurkassa bambukirkon vieressä. Nauttiessani kylmästä vedestä mietin, että täällä niin moni ihminen ja niin monet tilanteet opettavat minua jatkuvasti, vaikka minut on palkattu tänne opettamaan toisia. 

Kaikkein tärkein opetus ainakin toistaiseksi on ollut se, että on päästettävä sellaisesta ajattelutavasta irti, että minä voisin jotenkin hallita ja kontrolloida tilanteita. Seuraavana päivänä on messu ja neljä kastetta, enkä ole yhtään kartalla siitä, miten työnjako thaimaalaisten työtovereiden kanssa sujuu, tai siitä ilmaantuuko kaikki kastettavat paikalla, tai tuleeko heitä mahdollisesti lisää.. tai..  luetteloa voisi jatkaa aika pitkään.

On kai luotettava siihen, että jokin suurempi kantaa. Hörppään lisää vettä ja katselen miten tytöt nauravat ja leikkivät koirien kanssa. Höyryäviä kattiloita ja hedelmäkulhoja kannetaan lisää kirkon sisälle rakennettuun ruokapöytään, johon mahtuu jokainen. Bambukirkosta kuuluu iloista puheensorinaa. Pian aletaan harjoitella ristikulkuetta ja ristinmerkin tekemistä. 

Ehkä se huominen menee ihan hyvin. Ehkä kaikki menee ihan hyvin.



Tero 



Sunnuntain koittaessa kuljimme kulkueessa kylän halki.


Alttarille tuotiin kulkueessa Raamattu, kynttilät ja kukkia.
Pieni altari sai koristeensa ympäröivästä luonnosta.


Messussa kastettiin neljä ihmistä. Pienen pojan päälle puettu
"liian suuri" alba puhutteli minua, vaikka poika tuntui alkuun nolostuvan siitä.
Se kuvastaa osuvasti liian suurta armoa,
johon meidät kaikki kasteessa puetaan.

Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kastetuillle annettiin kastekynttilät.

Kansallispuku ilmentää kansan omaa identiteettiä.
Se on näkyvä tapa kertoa kaikille, keitä he ovat.


Messun päätteeksi Herran siunaus lausuttiin kolmella kielellä:
suomeksi, thaiksi ja akha-kielellä.

Jokaisen ihmisen toive on tulla nähdyksi. Ehkä tuo toive korostuu
niiden parissa, joiden oma kulttuuri ja olemassaolo on koko ajan uhattuna.
Koko kylä asettui kuvaan messun jälkeen riisipellon laitaan. Meidän taaksemme
kylä toivoo kovasti omaa kirkkoa. Jos kaikki sujuu hyvin,
kirkon rakentaminen alkaa alkuvuodesta 2014.
Lähetysseura tukee kirkon rakennusta.
Bongaa kuvasta linssilude koira
.
Tytöt ja leikkikaveri.



"Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka".  Matt. 28.











sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kadonneen korealaisen metsästys


Kumarrun solmimaan juoksukenkäni nauhat ja nappaan vesipullon pöydältä. Olen jo sulkemassa ulko-ovea, kun päätän sittenkin vielä palata sisään. Painan kännykästäni Teron numeron ja toivon, että kuulen edelleen hälytysäänen tuuttauksen. Hälytysääni kuuluu, hyvä. Sillä se merkitsee sitä, ettei puhelinta ainakaan ole suljettu. Mutta tällä kertaa en oikeastaan edes ehdi toivoa, että joku vihdoin vastaisi, kun puhelin kilahtaa ja kuulen nuoren naisäänen sanovan: "Sawat dii kha."

Tässä vaiheessa tarinaa lienee viisasta palata päivän alkuun. Tapahtumasarja lähti nimittäin liikkeelle Teron aamuisesta taksimatkasta Asoken toimistolle. Tarkoitus oli hoitaa nopeasti asiat toimistolla ja ennen koulun alkua ehtiä vielä  lukemaan edessä olevaan kokeeseen. Mutta matkaan tuli niin sanotusti pieni mutka...kun, kännykkää (aivan uusi sellainen) ei löytynyt mistään! 
Jonnekin tänne se on kadonnut..

Sen jälkeen kun olin kolunnut läpi kotimme jokaisen nurkan, ei oikeastaan jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin että kännykkä oli tippunut taksiin.

Taksissa taisin korealaisen viimeksi nähdä..
Jonkin aikaa Tero päivysteli toimiston nurkalla, josko kuski ajaisi paikalle takaisin ja minä jatkoin soittamista teron numeroon toivoen, että kuski sieltä vastaisi. Ei näkynyt kuskia, eikä kuulunut.

Jäinkö mä tässä pois..vai oliko se asokella..

Kadonnneen puhelimen löytyminen Bangkokin kokoisessa suurkaupungissa, ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä. Mutta Tero elätteli sitkeästi toivetta siitä, että kuski yrittää kyllä sen palauttaa. Taksimatkan ajan oli nimittäin juteltu niitä näitä ja Tero oli vakuuttunut kuskin hyväsydämisyydestä. Puhelimen jäljittämistä hankaloitti kuitenkin se, ettei täyttä varmuutta puhelimen olinpaikasta kuitenkaan ollut.
Sawatdii khrap! Ookko nähny mun kännykkää?
Vai tippuikohan se tänne klongiin..
Kotikadulla tyhjennettiin kyllä viemäreitä..
kysytäänpä herroilta!


Kun kerroimme tapahtuneesta koulussa oli mielenkiintoista huomata, miten Teron ongelma muuttui kaikkien yhteiseksi huolenaiheeksi. Opettaja mietti, miten nyt kannattaisi toimia ja lähetti Teron kesken kokeen soittamaan ensin toimistoomme thaita puhuvalle työntekijälle, joka puolestaan saisi soittaa taksien löytötavaratoimistoihin. Puhelimen katoamista pahoiteltiin ja sen löytymiselle toivotettiin hyvää onnea.




Kyllä se vielä löytyy..


Koulupäivän jälkeen minä jatkoin soittoyrityksillä ja Tero lähti puhaltamaan kiukkuaan muai-thai treeneihin. Ja toden totta, siinä vaiheessa, kun en enää odottanut kenenkään vastaavan, kuulen langan päässä nuoren naisäänen vastaavan: "Sawat dii kha." Esittelyjen jälkeen minulle selviää, että nainen on taksikuskin vaimon siskon tytär. Hän kertoo setänsä huomanneen taksiin tipahtaneen puhelimen aika pian sen jälkeen, kun Tero oli poistunut autosta ja arvelleen puhelimen kuuluvan thaita puhuvalle farangille. Taksikuski ei ollut kuitenkaan uskaltanut vastata puhelimeen. Ilmeisesti hän pelkäsi, että mahdollinen soittaja puhuisi vain englantia tai että saattaisi itse joutua vielä vaikeuksiin ja siksi arasteli tilanteen hoitamista yksinään. Mutta kun kuski illalla oli pääsyt kotiin, hän soitti ihmiselle, jonka tiesi osaavan puhua englantia ja joka uskaltaisi ja osaisi hoitaa asian. Niinpä nuori neito oli päivystänyt illalla puhelimen vieressä odottaen puheluani. Englantia hän ei kyllä osannut, mutta monen täsmennyksen ja toiston jälkeen pääsimme sopimukseen siitä, missä ja monelta vielä samana  iltana tapaisimme.

Pelastuspartio lähti liikkeelle!

Tarkistin vielä oppikirjasta ymmärtäneeni kellonajan oikein, kokosin mukaani lahjakassin ja lähdin sovitulle metroasemalle. Ja kun sitten lopulta pääsin perille (ulos oikeasta exitistä ja oikealle kadulle) edessäni oleva näky oli vähintäänkin liikuttava. Paikalla ei nimittäin ollut vain sukulaistyttö ja hänen ystävänsä- vaan autossa odottivat myös taksikuski, hänen vaimonsa, isoäiti, ja perheen koira. Koko perhe halusi siis saapua paikalle.  Ja minusta tuntuu, että tilanteesta iloitsi jokainen! Käytin jokaisen tilanteeseen sopivan osaamani adjektiivin ja kiittelin jokaista yhdessä ja erikseen. Taksikuski myhäili taustalla tyytyväisenä, antoi muiden puhua ja totesi ainoastaan, että mieheni on komea! Ja niin kuin täällä aina, tästäkin tilanteesta oli tietysti saatava kuva - niinpä asettauduin poseeraamaan kasvoilla onnellinen hymy, kännykkä kädessä ja taksikuski kainalossa. Hyvästelyjen jälkeen nämä ihmiset jaksoivat vielä olla huolissaan siitä, miten pääsisin näin myöhään kotiin ja tarjosivat minulle kyytiä ,toiselle puolelle kaupunkia. Minä kiitin kohteliaasti ja sanoin selviäväni hyvin metrolla.
Seuraavana päivänä koulussa puhuttiin vain löytyneestä kännykästä. Ilokin oli siis yhteinen. Opettajamme, joka tavallisesti ei anna minkään ylimääräisen asian keskeyttää oppituntia, palasi tapahtuneeseen yhä uudelleen. Jotain kovin herttaista oli hänen vilpittömässä ilossaan ja kehotuksessaan kiittää mielessämme hyväsydämistä taksikuskia. Eikä siinä kaikki, sillä tuo buddhalainen opettaja kehotti meitä ennen kaikkea kiittämään tapahtuneesta Jumalaa. 

Kännykän katoaminen ja löytyminen oli erinomainen oppitunti thaimaalaisesta kulttuurista. Koko viime viikon olimme nimittäin koulussa opiskelleet arvoja, joita thaimaalaiset arvostavat suhteessa toisiin ihmisiin. Vihkoon on lukemattomia kertoja harjoiteltu sellaisia sanoja kuin avulias (yafyaphyaphää), hyväsydäminen (oopoomaarii) ja huomaavainen (namchaimaitrii). Nyt uskon nuo sanat muistavani. Ainakin paperinmaku on niistä hävinnyt.

Täältä se kadonnut korealainen* sittenkin löytyi.

* = samsungin kännykkä

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kulttuurien kohtaaminen vai törmäys?


Joskus raamatunteksti osuu aika kohdalle. Se kertoo jotain oleellista ihmisyydestä ja siitä, miten vaikea on ymmärtää toista. Siitä on hyvä aloittaa tämän kertainen blogi. 

Babylonin torni ja kielten sekoittuminen



Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä. Kun ihmiset siirtyivät itään, he löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. Ja he sanoivat toisilleen: "Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asfalttipikeä muuraamiseen. He sanoivat: "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan."
Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat, ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. Kaupunki sai nimen Babylon, sillä siellä Herra sekoitti ihmisten kielen ja sieltä hän hajotti heidät kaikkialle maailmaan.

1. Moos.11:1-9


7 kuukautta Bangkokissa

Thaimaalaisuutta sovitetaan suomaisen ylle.
Reilun seitsemän kuukauden Bangkokissa asumisen jälkeen kaksi hyvin erilaista kulttuuria ja kieltä hakee omassa päässä paikkaansa. Erilaisuudet ja suoranaiset vastakohdat suomalaisen ja thaimaalaisen elämäntapojen välillä ihmetyttävät, kiinnostavat, häiritsevät ja välillä ärsyttävät suunnattomasti. Toisaalta olemme hämmästelleet välillä sitä, miten samanlaisia piirteitä suomalaisissa ja thaimaalaisissa on!

Tällaisen maahanmuuttajan, farangin (niin kuin meitä täällä kutsutaan) näkövinkkelissä kulttuurierot tietysti kärjistyvät, koska uudessa kulttuurissa pyrkii pärjäämään oman kulttuurin tapojen, käytäntöjen ja ajatusmallien avulla. 

Jossain kulttuurishokin käppyrässä tässä varmasti edelleen pyöritään. Toisaalta voi ajatella, että juuri tässä vaiheessa havainnot omasta ajattelusta ja käsityksistä kahteen eri kulttuuriin liittyen ovat "tuoreita" ja värikkäitä niin hyvässä kuin pahassa.

No tässä blogissa on joka tapauksessa muutama havainto suomalaisuudesta ja thaimaalaisuudesta silläkin uhalla, että yleistysten tekeminen ei koskaan ole kovinkaan tarkka tieteenlaji. Kulttuuriin ja uskontoon liittyvät yleistykset ovat myös vaarallisia, jos uskoo, että niillä pystyy määrittämään ja selittämään yhdenkään ihmisen persoonallisuuden tai käyttäytymistavan. Hyödyllisiä ne ovat siksi, että kulttureissa on yleisiä ja kullekin kulttuurille ominaisia piirteitä aivan samalla tavoin kuin jokaisessa kielessä on oma kielioppinsa. On myös pidettävä mielessä, että jokainen maa pitää sisällään monta erilaista kulttuuria jo pelkästään maantieteellisten alueiden ja sukupolvien välisten rajojen mukaisesti. Oma katsantokantamme on thaimaalaisuuteen, joka näyttäytyy ennen kaikkea Bangkokissa.


Kaksi kulttuuria ottaa toisistaan mittaa. Kuva "muaythai"-ottelusta
 Lumphini-stadionilta. Muay-thai on yksi Thaimaan kansallisurheiluista.

  • Thaimaalainen kulttuuri on hyvin hierarkinen. Oman paikan selvittäminen hierarkian portaikolla (lue: missä tahansa sosiaalisessa tilanteessa) on ensiarvoisen tärkeää kohdatessa uusi henkilö. Tästä syystä meille saatetaan esittää suomalaisen mittapuun mukaan hyvinkin henkilökohtaisia kysymyksiä ensi kohtaamisella tai tutun kaupan tiskillä. Vertailun vuoksi - milloin viimeksi lähikaupan myyjä on kysynyt sinulta kuittia ojentaessaan talosi vuokraa tai sinun palkkaasi? Asemaan Hierarkiassa tuntuisi vaikuttavan ainakin varallisuus, asema, oppineisuus, suku ja kielitaito. Hierarkinen rakenne näkyy myös kielessä. Persoonapronomineina käytetään thaimaalaisten keskuudessa usein sellaisia ilmauksia kuin "vanhempi" ja "nuorempi". Kuten arvata saattaa, tällaisessa yhteiskunnassa on selkeä marssijärjestys sen suhteen, kuka tekee viime kädessä päätöksiä. 

  • Suomalaisessa kulttuurissa hierarkinen rakenne on väistynyt aika tavalla. Tasapuolisuuden ja tasa-arvon nimiin vannotaan joka yhteydessä ja hyvä näin! Joskus mietityttää kuitenkin se, onko pesuveden mukana mennyt hyvääkin. Ennen kaikkea tulee mieleen nuorempien ja vanhempien ihmisten välinen suhde. Otan kärjistäen vain yhden esimerkin - Suomessa vanhuksia ei arvosteta, koska iän tuomaa viisautta ja elämänkokemusta pidetään yhdentekevänä. Ihminen tuntuu menettävän merkitystään ja arvostusta sitä mukaan, kun hän vanhenee. Thaimaassa asia on juuri päinvastoin. Kun Thaimaassa Uuden vuoden aikaan nuoremmat polvistuvat vanhusten eteen ja vedellä valellen siunaavat heitä, tuntuu siltä, täällä pidetään kiinni jostain tärkeästä. 

  • Thaimaalainen ruoka on tulista. Suomalainen mautonta. Ruokalajit lajitellaan täällä hauskalla asteikolla - makea, hapan, tulinen..mauton. Yritä siinä sitten selittää paistettujen ahventen, uusien perunoiden ja ruisleivän ihanuutta!

  • Suomessa on aina kylmä. Oli sitten kesä tai talvi. Koulussa on herättänyt aika lailla hilpeyttä, kun olemme kertoneet, että Suomessa helleraja on 25 astetta ja monet pitävät jo tällaista lämpötilaa tukalana ainakin useamman päivän jatkuessaan. Täällä 25 astetta on viileä ilma.

  • Thaimaan kansallista identiteettiä yhdistää kuningas ja kuningashuone. Kuninkaalla ei ole enää poliittista valtaa, muunlaista vaikutusvaltaa sitäkin enemmän. Kuningas on jonkinlainen ideaali, pyhä ja puhdas. Kuningas on arkielämän ja politiikan yläpuolella, eikä hänen kritisoimisensa ole sallittua. Kuningasperhettä suojelevasta lainsäädännöstä voi olla montaa mieltä, mutta tuntuu siltä, että lainsäädännön avulla halutaan suojata thaimaalaisuuden yhtä perustavaa elementtiä. Tällainen suhtautuminen kuninkaaseen on tietysti suomalaiselle aika vierasta. Samalla on tullut  pohtineeksi sitä, mikä suomalaisessa kulttuurissa on nykyään kaikkein perustavinta tai pyhintä? Vapaus ja kriittinen ajettelu tulee ensimmäisenä mieleen. 

  • Thaimaalaiset eivät hymyile koko ajan. Tosin huomattavasti useammin kuin suomalaiset.  Hymyn aitousaste tietysti vaihtelee. Asiakaspalvelu sen sijaan toimii, olit sitten asioimassa lähes missä tahansa. Suomessa asiakaspalvelusta on tullut itsepalvelua.


Usein kun ryhtyy puhumaan paikallisten kanssa thaita,
saa vastineeksi aidon hymyn!

  • Thaimaa on aika kaukana suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnan mallista. Esimerkiksi suomalainen työttymyystuki on thaimaalaisittain täysin käsittämätön ajatus. Täällä ei ole työtä, jota tekemään ei löytyisi ihmistä. Aineellinen köyhyys ja kurjuus on täällä silmiinpistävää. Samoin rikkaus.

  • Suomessa on käsittämättömän puhdasta, ympäristöön ja luonnonsuojeluun kiinnitetään valtavasti huomiota. Täällä kaikki heitetään samaan roskikseen, josta joku sen jossain vaiheessa käsin lajittelee. Bangkokin pienet kanaalit eli klongit ovat kuin avoviemäreitä. Ja ihmiset asuvat niiden varrella.
  • Suomi on "laatikko"-yhteiskunta, jossa elämä yritetään pakata turvalliseen laatikkoon. Kylkeen kiinnitetään käyttöohje -> urheile, syö terveellisesti, pese hampaasi, tule ajoissa töihin, hoida asuntolainasi, suorita hygieniapassi, käytä turvavyötä kaikissa tilanteissa. Onnellinen elämä on kontrolloitu elämä. 
  • Thaimaassa mikään taas ei tahdo pysyä laatikon sisällä. Aikataulut mättävät, mikään ei valmistu silloin kun pitää, ihmiset asuvat puoliksi kadulla (tai oikeastaan olohuone levittäytyy kadulle), Kokousta tärkeämpää on puhua niitä näitä työkaverien kanssa. Ihmiset ottavat lainaa miettimättä lainkaan miten sen maksaisi takaisin. 

  • Thaimaassa uskontoja ja uskonnollisuutta arvostetaan. Kun kertoo olevansa kristitty ja lähetystyöntekijä, se on toistaiseksi aiheuttanut pelkästään positiivisia reaktioita. Uskonnottomuutta pidetään jonkinlaisena puutteena. Ikään kuin elämässä olisi silloin iso tyhjä aukko. Uskonnollisuus on täällä osa elävää elämää, ei jonkinlainen eristetty karsina elämässä, josta vaietaan. Pyhän kunnioittaminen on näin ollen myös perustava osa elämää. Toisen ihmisen vakaumusta kunnioitetaan ja siitä ollaan kiinnostuneita. Eräs kristityksi kääntynyt thaimaalainen sanoi yhdeksi syyksi kääntymiselleen sen, että hän halusi pois jälleensyntymisen loputtomasta ketjusta. Hän siis pitää yhä kiinni uskostaan buddhalaisuuden yhteen perusoppiin, mutta halusi siitä irti! 
  • Thaimaalaiset ovat hyvin taikauskoisia. Monissa elämäntilanteissa käydään hakemassa apua ennustajilta (thaimaan kielen ennustajaa tarkoittava sana on suoraan käännettynä "näkevä lääkäri"). Elämän kriisitilanteissa päädytään ennustajan luokse, vaikka ihminen tarvitsisi esimerkiksi terapeuttia. Terapeuttien hinnat ovat tosin tavallisen kansan ulottumattomissa. Buddha-munkit pyörittävät myös ennustus-bisnestä.


Ennustaja työssään.



Ja viimeiseksi siihen yhteen hyvin samanlaiseen piirteeseen. Thaimaalaiset puhuvat käyttäytymismallista เกรงใจ (kreegchai), joka on kuin suomalaista vieraanvaraisuutta, vaatimattomuutta ja sitä, että ei haluta olla millään tavoin toiselle vaivaksi. Se näkyy myös siinä, että ei oteta vastaan hyvää palautetta "eipä tämä ole juuri mitään.."

Kolmen kulttuurin kohtaaminen! Vasemmalla
Mayu Japanista ja opettaja
Natthawuth Thaimaasta. 
Vieraassa kulttuurissa asuessa on kummallekin meistä tullut yhä tärkeämmäksi se, että tiedostaa sen mistä itse on kotoisin ja miten oma ajattelu ja käyttäytyminen rakentuu. Kun tämän pitää mielessä ja arvostaa kaikkea sitä hyvää, jota omassa kulttuurissa on, pystyy kohtaamaan myös toisen kulttuurin edustajan ja arvostamaan häntä. Vain tästä lähtökohdasta käsin syntyy aito kohtaaminen.

Tero